Oli vähän säpinä päivä. Ensimmäisellä tunnilla oli matematiikkaa ja pidin kahden kertotaulukokeet. Taisi joitakin jännittääkin = ). En vielä kuitenkaan tunnilla tarkistaa niitä, kun useimmat tarvisivat neuvoja viiden kertotaulun kanssa. Toisella tunnilla oppilaat aloittivat katsomaan Mio poikani Mio ja Kati kävi kertomassa kirpputorista. Kolmannen tunnin alussa oppilaat kävivät katsomassa oppilaskunnan satuesityksen ja annoin lukudiplomi "palkinnot" tai kannustukset. Seuraavan kerran jaan ennen joulua, että silloin voi kalastella uudelleen kannustuspalkintoja. Eniten lukenut oli saanut luettua jo koko lukudiplomin ja kaksi seuraavasta jo täytettyä. Hienoa! Ykkösryhmäläisistäkin oli jo kaksi saanut neljä kirjaa luettua. :) Ei kun lisää vaan lukemaan!
Viimeisellä tunnilla oppilaat pääsivät kuuntelemaan konserttia, jossa rytmi vei monet mukanaan ja päästiin jazzin ihmeelliseen maailmaan. : ) .
Huomiseksi voi tuoda niitä lautapelejä ja kannattaa ottaa sään mukaiset varusteet mukaan, kun on sitä Unicef-kävelyä!
Päivi